Perusarvot

TeenStreet on olemassa, koska me uskomme, että nuoriin, heidän unelmiinsa ja kipuiluihinsa on suhtauduttava vakavasti. He ovat huomisen johtajia, ja heihin on panostettava.

Vaikutus

Me haluamme saada aikaan pysyvää vaikutusta nuorten elämässä. Se tarkoittaa, että autamme nuoria ymmärtämään ja tekemään omia ratkaisuja sen sijaan, että kertoisimme heille, mitä heidän pitää tehdä. Pienryhmät ja omatoiminen opiskelu on tärkeää, jotta nuoret oppivat soveltamaan oppimaansa omaan elämäänsä.

Suhteet

Me haluamme auttaa nuoria löytämään elävän suhteen Jumalaan ja luomaan terveitä suhteita muihin ihmisiin. TeenStreetillä me pyrimme rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiämme. Tarjoamme nuorille mahdollisuuksia kehittää suhdettaan Jeesukseen, muihin nuoriin sekä luotettuihin aikuisiin.

Voimaantuminen

Me haluamme olla kasvattamassa sukupolvea, joka luottaa siihen, että Jumala käyttää heitä nyt eikä vain jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Haluamme, että nuoret voivat palvella Jumalaa monin tavoin omilla lahjoillaan ja armoituksellaan. Palvelemme yhdessä Jumalaa ja kärsivää maailmaa!

Opetuslapseus

Small Group Teenstreet

“TeenStreet on enemmän kuin vain leiri. TeenStreet kasvattaa nuorta sukupolvea, jotka tuntee Jeesuksen ja on valmis levittämään maailmaan Hänen rakkauttaan.”

TeenStreetissä on kyse kasvamisesta opetuslapseuteen. Siksi tapahtuman pääpaino on pienryhmätyöskentelyssä (NET). Siellä nuoret oppivat, miten eläminen Jeesuksen seuraajana vaikuttaa sekä heidän omaan että ympärillä olevien ihmisten elämään. Pienryhmissä nuoria rohkaistaan todella mukaan suunnitelmaan ja missioon, joka Jeesuksella on jokaista varten. 

Discipleship structure

We want everyone to be discipled, and to disciple others in return. To sustain this we use a structure where teens from 13-17 are in same sex small groups with a coach. This coach is usually 21+. To be able to also properly support, guide and train the coaches, every six to eight coaches are discipled by a mentor couple.

Not for the special ones

Sometimes being a Jesus follower has been separated from making Jesus followers. We believe that is not possible. Without being salt and light, you rather be called a Jesus fan. We want to challenge the younger generation to take part in Jesus’ mission.

From event to movement

We use an event as an accelerator, but we want to be a movement. The event is an important place where DNA gets transferred; it is a pressure cooker for challenging the existing culture. Having the teens for one week a year, for some consecutive years, is a great opportunity to speak into their lives. We encourage teens to continue their journey at home and we are putting more and more energy in fuelling the movement throughout the year.

Elements of Discipleship

We identified the terms inspire, equip and connect as the primary drivers for discipleship.

Inspire

We are the examples they want to follow, and tell real stories that stir a longing in their hearts. They need to see what following Jesus really means.

Equip

Teens are to be taken seriously, they are the now taking over the world and the church. We spend time to build them up so they reach their potential.

Connect

We are called to reach the world, starting with our peers. We have a global worldview, let our hearts burn for the lost and reach out to people close and far.

Atmosphere

The key to the TeenStreet atmosphere, where teens feel safe and inspired to really connect with each other and God, is in these three elements.

Have fun

We believe we need to have fun, create history together, to be at ease and to be able to open up. We believe there is a lot of entertainment in their lives, but we want to be a place where they have true fun.

Go deep

The small groups facilitate us to be real and go deep, in order to let God speak into their lives. They encourage and cheer for each other. It is a safe place to share their thoughts and to grow.

Be bold

Teens are encouraged to find their own path with God and to reach out to the people around them. By giving teens a challenge, they know they matter and don't get bored. God wants to use them.